Ostin talven alennusmyynneistä kahdet kengät. Toisista olen haaveillut jo pari talvea, mutta en vain ole saanut aikaiseksi. Kun en eräänä lauantaina voinut kävellä lenkillä askeltakaan, vaan pikemminkin luistelin koko matkan, tartuin tuumasta toimeen ja sunnuntaina minulla oli nastakengät! Siinäpä maailman paras keksintö jääkeleille, en voi ymmärtää miten olen selvinnyt yli 20 vuotta koiranomistajana ilman moisia!

Toinen kenkähankintani liittyi siihen, kun syksyllä jouduin heittämään hyvin palvelleet lipokkaat roskiin, kun menivät mätänemään… Noh, olivathan ne käytössä noin 15 vuotta ja vaihtelevasti sisällä tai ulkona kuistilla, että en ehkä voi enää valittaa valmistajalle. Tammikuun pakkasiin asti selvisin hyvin kolmen euron crocsinkopioillani, mutta ne kävivät hieman kylmiksi. Parasta niissä on se, etteivät ne kovin helposti homehdu. Ja sitten bongasin superalesta tällaiset karvacrocsit! Hieman pelkään, että onnistun vielä homehduttamaan lämmikkeet, mutta onneksi ne voi poistaa ja ehkä voin jopa ommella uudet. Nämäkin ovat aivan loistavat popot, kaikkiin kuistihommiin, ei tietenkään lenkkeilyyn, siihen tarvitaan ne nastakengät.

Koirien namipurkki hupenee harva se päivä, etenkin kun tällä kertaa purkkiin on laitettu herkkukanapullia, Racinelin makkara-snakcejä, kanan kivipiiraa yms. Yleensä siellä on koirankeksejä, mutta ne loppuivat. Mäyräkoiralipas on palkinto Viron mäyräkoirien erikoisnäyttelystä muutaman vuoden takaa, kun Mambo oli siellä BIS-2.

Jos on Hippa vähän nirso ja muihin mäykkyihini verrattuna raivostuttavan hidas syömään, niin kyllä Dairin the Akita oli ihan omaa luokkaansa. Daikku muutti Suomeen 6-vuotiaana Japanista ja sen mielestä suomalainen ruoka oli melko karseaa. Useimmiten se otti tarjotut herkut vastaan – vain sylkeäkseen ne järkyttyneenä jalkoihini. On suorastaan hämmästyttävää, miten niin iso koira pystyi valikoimaan kupistaan parin millin paloista vain maistuvimmat. Kerran Dairin kävi koiranäyttelyssä tutustumassa koiranruokien tarjontaan ja aiheutti myyjille harmaita hiuksia. Se sylki kaikki tarjoomukset lattialle. Paitsi yhdet, sille kelpasi royal caninin saksanpaimenkoiraruoka! Myyjä oli niin otettu, että Dairin sai kojulta mukaansa ilmaisen ruokasäkin

Dairin maistoi puutikkua, ei ollut hyvää.

Ostin koirille joululahjaksi ison pussin Racinelin Denticks krokotiilejä, kun ne on niin hauskan näköisiä. Hetken kyllä ihmettelin, kun pussin kyljessä mainostettiin tuotteen vegaanisuutta. Öööh, mun koirat on aikalailla lihansyöjiä? Tai sekasyöjä olisi varmaan oikeampi termi, mutta ei ne ainakaan vegaaneja ole. Ei siis ihme, ettei krokot oikein maistuneet. Isoin ongelma niissä ei ehkä ole mauttomuus vaan kaikkia koiriani selvästi ärsyttää niiden pienuus, kyllä luun toisesta päästä pitää pystyä pitämään tassulla kiinni. Mitä hampaidenhoitoon tulee, niin parhaaksi hammaskivenestäjäksi olen havainnut rustot. Ei nekään mäykkyjen hammaskiven muodostumista estä, mutta se irtoaa paljon helpommin.

Tuire ilmaisee mielipiteensä.

Kyllä krokokin lopulta mahaan asti meni.

Koirieni lempiherkkuja ovat kaikki kuivatut eläinten osat, yksi suosikeista on härkäpuikot. Paitsi Hipan mielestä sisus on liian sitkeä, Hipan puolesta Outi voi syödä sen.

Hippa melkein malttoi odottaa kiltisti.

Vanhat kokoelmat saa odottaa, jos on parempia herkkuja tarjolla.

En ole vielä keksinyt logiikkaa, koska luita voi syödä. Niitä lojuu joka paikassa ja aina silloin tällöin koirat innostuvat niitä popsimaan. Kaikki haluavat tietysti aina syödä samaa luuta, vaikka vieressä olisi tismalleen samanlainen iskemätön luu.

Vaihtokauppoja tehdään ahkeraan, Outi vei äskeisen kuvan luun ja Hippa sai Outin luun.