Tiina

Tiina, reilut kolmekymppinen bloggaaja. Lempiharrastukset koirien kanssa touhuaminen ja käsityöt. Ensimmäinen koirani oli bokseri Veijo. Seuraavaksi talon valtasivat Tuire-shiba ja Ossi-mäyräkoira, jotka ilahduttivat elämääni yli 16 vuotta aina syksyyn 2015. Nuorisojaosto jatkaa Ossin jalanjälillä, tytär Outi, tyttärentytär Hippa ja tyttärentyttärenpoika Heikki. Blogissa seikkailevat myös muutamat yhteisomistuksessani olevat koirat.

Kotisivumme löytyvät osoitteesta www.gozzytix.net. En ehdi/jaksa päivittää niitä koskaan. Gozzytix on kennelnimeni, seitsemässätoista vuodessa olen kasvattanut kaksi pentuetta, uhkailuista huolimatta ensimmäinen ei siis jäänyt viimeiseksi. Koirieni kanssa harrastan lähinnä näyttelyitä, MEJÄilyä ja agilitya. Suurempia tavoitteita ei ole, touhumme on aikamoista puuhastelua, mutta silläkin tulee näköjään ihan hyvää menestystä.

Toinen rakas harrastukseni on käsityöt. Useimmat tuotokseni ovat uniikkeja, teen yhden ja siirryn seuraavaan projektiin.

tiina-koirat

Vasemmalta Tuire, Ossi, Outi & Hippa.

ossi-tiina
Tiina ja Ossi.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *