Valokuvat: Tiina Vuorio
Ossi lomailemassa Ranskan Rivieralla
Ossi vietti pääsiäistä Ranskan rannikolla Nizzan maisemissa, toki kohteisiin kuuluivat myös Monaco ja Cannes. Säät suosivat ja auringonpaisteessa kelpasi kierrellä nähtävyyksiä. Ossi käväisi myös Monacon ja Frejuksen kansainvälisissä koiranäyttelyissä. Monacossa tulos oli PU-2 kera vara-cacibin ja Frejuksessa SERT + CACIB + ROP! :-) Kummassakaan näyttelyssä tuomarit eivät olleet uskoa, että Ossi on jo melkein kymmenvuotias, molemmat taisivat kysyä Ossin ikää neljään kertaan… Kyllähän sitä nuorena pysyy, kun silloin tällöin lomailee etelässä =)

Iiiihanaa, välimeren rannalla ja palmuja joka suunnassa!!!

Ensimmäisenä kiipesimme kukkulalle katsomaan maisemia.

Nizzan puistoissa on vähän komeammat rakennelmat kuin Suomessa.

Ossi tahtoo lähteä purjehtimaan alhaalla näkyvillä paateilla.

Patsaita ja suihkulähteitä.


Markkinoilla oli myynnissä kaikkea mahdollista kukista simpukoihin.

Nizzassa riittää puistoja ja aukioita.

Ranskassa koirien kakkojen keräys on ohjeistettu kunnolla.

Tutkitaanpa, millaista säätä on luvassa huomiselle.

Monacon näyttelystä ei ole yhtään kuvaa, kun kamera oli Vesalla. Seuraavana päivänä Frejuksesta saatiin pari otostakin. Näyttelyssä oli ihan järkyttävän kylmä, Ossi-lämpöpatteri lämmittää Tiinaa.

Tuomarin seuralaisen koira piti kehän koirille seuraa, sieltä se nytkin kurkkii pöydän alta.

Näyttelyn jälkeen majoittauduimme tähän idylliseen kylään.

Oikein hyvät näkymät, tuumaa Ossi.

Juu-uh, kyllä tässä hotellissa kelpaa pari yötä viettää.

Ossi testaa myös lattiamaton ominaisuudet.

Ossi ja palkinnot.

Jahas, sitten saavuttiin Cannesiin. Otetaas kartta esiin, että löydetään takaisin autolle.

Kylläpä Cannesin aurinkoiset hiekkarannat saavat hymyn huulille.

Aurinko laskee Cannesin satamassa.

Ossi tähtien jalanjäljillä.

Tiina ja Ossi kuuluisilla kivillä.

Ossi sai tuliaisiksi oman pikku-hain, Tuirelle ostettiin ihka-aidon näköinen vinku-patonki.

Ossi onnellisena.