Eurooppaa kiertämässä kesällä 2008
sivu 1 - sivu 2 - sivu 3

Kirjoittanut: Ossi
Valokuvat: Tiina Vuorio ja Vesa Oinonen

Tiina taisi jo joskus viime vuoden puolella päättää, että seuraavana kesänä lähdetään Eurooppaan omalla autolla ja minä pääsisin myös mukaan! Voinette arvata, että ohjelmassa oli lomailun ohessa myös pari koiranäyttelyä :-) Siispä lähdimme kesäkuussa pariksi viikoksi matkaan, kävimme Saksassa, Ranskassa, Sveitsissä ja piipahdimme myös piskuisessa Liechtensteinissa.



Kylläpä laivalla tuuli! Hyvä että edes eteenpäin päästiin vastatuulessa! Koira-WC oli jostain käsittämättömästä syystä laitettu sisätiloihin ja voitte arvata, että siellä lemusi. Minä juoksin sieltä heti pois, Tiina vielä jotain kuppaa...



Tässä ollaan aamulenkillä. Muuten säät suosivat koko matkan, mutta laivamatkalla mennessä satoi. Siellä me mentiin kansia eestaas, vähän oli tylsää lenkkeillä, kun mihinkään ei saanut koipeaankaan nostaa.



Onkos kaikki tavarat nyt varmasti kasassa? Ensimmäinen kohteemme oli Erfurtin kansainvälinen koiranäyttely.



Minusta tuli siellä Saksan veteraani muotovalio ja iltapäivän BIS-veteraanikilpailussa tulin toiseksi!



Saksan näyttelyissä kehät eivät toimi, mutta muuten ne on ihan hyvin järjestettyjä. Akita-yhdistykselläkin oli näin hieno esittelyständi!



Missä minun ruokani ovat?



Erfurtista matkamme jatkui Bad Homburg von der Höheen, siinäpä on kaupunkia nimellä kiusattu! Tässä on meidän iloinen perhe Homburgin linnan puutarhassa. Tuire ja Dairin kyllä puuttuvat, ne jäivät papalle hoitoon.



Homburgissa oli hirmuisen kuuma, kylläpä olisi tehnyt mieli mennä suihkulähteeseen uimaan. Jostain syystä Tiina ei päästänyt..?



Tässä komistelen Homburgin linnan ovella. Satuimme olemaan paikalla maanantaina ja linna on silloin kiinni, joten sisään emme valitettavasti päässeet.



Ihan linnan vieressä kohosi hieno kirkko.



Seuraava kohteemme oli Frankfurt.



Frankfurt on tunnettu euro-kaupunki, tässä me eurostellaan Vesan kanssa.



Keski-Euroopassa koirat pääsevät ihan kaikkialle! Olin tervetullut kaikkiin hotelleihin, kauppoihin, puutarhoihin, ravintoloihin, jopa eläintarhoihin ja museoihin! Saksassa ja Ranskassa ei nähkääs ole allergisia, niin kuin täällä hysteerisessä pohjolassa. Ainoa paikka, johon en päässyt, oli Frankfurtin eläintarha, mutta tässä pari Tiinan ottamaa kuvaa silti. Tuo kamelivauva oli ihqu, ihan tulee mieleen meidän Daikku-pappa :-)









PÖÖÖ!

sivu 2